Lomaa

Kroppa ja pääkoppa ei kestänyt treeeniä ja tiukkaa ruokavaliota. Uusi vahvempi lääke laittoi turvottamaan. Seli seli. Nyt kuitenkin totesin, että salin ja uimahallin ollessa kiinni 10.7. asti, on treenaaminen todella vaikeaa. Päätin antaa itselleni lomaa. Paino tulee nousemaan, sehän on aivan selvä, mutta kyllä se sieltä lähtee sitten uudestaan alaskin tulemaan. Yritän olla ottamatta stressiä tästä.

Monet ovat minulle motkottaneet siitä, miten minun pitäisi keskittyä enemmän ruokavaliolla painonpudotukseen, varsinkin kun treenin kanssa tulee jatkuvasti ongelmia ja se heijastelee minulla sinne ruokavalion puolelle. Tosiasia kuitenkin on, että minun on melko mahdotonta pitää tiukasta ruokavaliosta kiinni ilman treeniä. Treeni kun on minulle se päivän "herkku". Lisäksi jokainen jomottava lihas omalla olemassaolollaan muistuttaa, että se suklaapatukka ei ole sen arvoista.

Joten sanotaanko näin: minä palaan 10.7. Siihen asti mennään arkiliikunnalla ja ajoittaisella spontaanilla juoksulenkkeilyllä sekä hieman löyhemmällä ruokavaliolla. Einstein pitänee ulkoilusta huolta :)

Einsteinistä puheen ollen. Poju pokkasi ensimmäisen sertinsä Kotkan Ruusu KV-näyttelystä ja oli ROP. Minä olin sangen onnellinen. On miulla vaan hiano koira :)

Sinä olet kaunis

Kesäflunssa. Hyvän treeniputken ja ruokavalion pisti jäihin flunssa. Kun et jaksa tehdä ruokaa saati kävellä juuri mihinkään paastoat ensin koko päivän ja illalla käyt hakemassa viimeisillä voimillasi
pitsan. Siihenhän se sitten meni ja painoa tuli takaisin. Helle saa kroppani vaatimaan aina jäätelöä ja sitäkin on tullut vedettyä naamaan enemmän kuin laki sallii.

Viime viikolla minulle iskivät myös ulkonäköpaineet. En nähnyt peilissä mitään kaunista. Näin lihavan naisen joka yritti vaatteilla peittää epätoivoisesti milloin mitäkin kohtaa kropastaan. Silloin minä ymmärsin, että numerot ja laihdutus olivat sumentaneet silmäni. Olinhan minä paljon paljon lihavampi ja huonossa kunnossa kun aikoinaan aloitin tämän prosessin ensimmäistä kertaa, mutta silti osasin silloin nähdä itseni kauniina.

Päätin olla itseni paras ystävä ja rakastaa itseäni niin paljon, että kysyin itseni puolesta ystäviltäni ja tuttaviltani, mitä he pitävät minussa kauniina (vastauksia tähän voi muuten vieläkin minulle lähettää). Päätin tehdä vastauksista kollaasin seinälleni, jotta itsekin oppisin näkemään itsessäni ne kauniit asiat, joita muut ihailevat.

Tällä kertaa olin erityisen kiitollinen ulkoiseen kauneuteeni liittyvistä asioista, sillä niitä tilanteeseeni eniten kaipasin. Yhdeltä ystävältäni sain jopa sellaisen vastauksen, johon täysin rehellisesti pystyin sanomaan, ettei kukaan koskaan ollut sanonut minulle niin kauniisti. Sen viestin pidän omana tietonani, mutta tässä muutamia muita rakkailta ystäviltäni:

Tiia: "Sun silmät, mahtava hymy ja hampaat! Rakastan sun naurua! Kasvojen ja hiusten värimaailma ja sun kädet. Koko olemus! Se miten laitat pääsi kallelleen joskus kun puhut tai kuuntelet. Musta se on rohkaisevaa ja ihmeellistä, miten sopusuhtaiselta sä näytät vaikka koetkin itsesi ylipainoiseksi. Musta sä olet äärettömän nätti jo noin saati sit kun voit paremmin kehossasi."

Ilkka: "Sulla on upeat silmät, säihkyvät silmät ja kaiken lisäksi sun hymy on upea, mutta hymyilet harmillisen vähän. Hymyile useammin! Se saa sut säihkymään! Ja sulla on upea iho. Kaikin puolin oikein ihana paketti. Äärettömän lahjakas ja monipuolinen nainen."

Naama: "Sulla on ihanat silmät ja suloinen hymy ja sul on tosi söpö nenä!" 

Nooa: "Nauru, iloisuus, muista huolehtiminen, lahjakkuus, lauluääni. Sussa on paljon kaunista, oot Jumalan kuva." 

Ida: "Sulla on tosi kauniit kasvonpiirteet. Ihanat siniset silmät, söpö nenä ja tosi nätit huulet poskipäistä puhumattakaan. Aina ihanan luonnollisen näköinen. Olet kaunis myös sisältä ja tosi rohkea ja upea nainen."

Tommi: "Sisin, se on kaikkein kauneinta sinussa. Osaat olla aito ja välität muista." 

Mitä tämä opetti minulle ja mitä toivon sinun tästä oppivan? Peilisi valehtelee samoin kuin vaakasi. On totta, että en luovuta vaan jatkan treenaamista, mutta nyt päätän lopettaa numeroihin tuijottamisen, sillä se vain musertaa minut. Kun et näe itseäsi kauniina, kysy muilta sillä he ovat nähneet sinut kauniina koko ajan.

Penninvenytystä

Onnistunut viikko takana ja tuntuu, että tästä vielä lähdetään liikkeelle. Treenit eivät vielä oikein suju,

mutta ruokavalion kanssa tehtiin taas pientä suunnan hienosäätöä. Annoskoot olivat salakavalasti kasvaneet taas liian suuriksi ja herkkuja oli tullut syötyä niin suruun kuin iloonkin – eli joka päivä jotakin ja vähän liikaa.

Tänään aamupaino oli 97kg ja aikaansaatuun pudotukseen (joka muuten lopulta taisi olla lähemmäs -2kg) olen äärimmäisen tyytyväinen.

Helteellä pitää muistaa juoda ja myöskin pitää muistaa, että silloin koneisto kuluttaa muutenkin enemmän kun koettaa viilentää kroppaa. Eli ei kannata lähtä liikaa rehkimään. Joten enpä minä rehkinyt, mutta onneksi koira ulkoilutti minua lämpöisässä kesäsäässä. Nyt sateen ja viileän ilman tullen voi taas starttailla treeniä vähän kovemmalla kädellä. 

Tiukemman rahatilanteen tultua huomasin, että on paljon helpompaa syödä terveellisesti silloin, kun on rahaa. Kun rahatilanne heikkenee, pitääkin miettiä vähän tarkemmin ostoksiaan. Mielestäni onnistuin tässä suhteellisen hyvin. Eilen kuitenkin sain kokea jotain aivan ihanaa välittämistä, kun ystäväni haki minut kauppaan ja lupasi maksaa ostokseni. Ja nyt siis jääkaappissani on muutakin kuin valo. Ei voi muuta sanoa kuin kiitos – ja sekin tuntuu aivan liian vähältä. 

Lohtusyömistä olen yrittänyt vähentää tukeutumalla enemmän ystäviini vaikeina hetkinä. Lisäksi olen päättänyt sosialisoitua vihdoin ja viimein. Minulla on ollut paha tapa jäädä neljän seinän sisään kökkimään ja minulle on ollut todella vaikeaa änkeä porukoihin mukaan. Tämä on kaiketi johtunut huonosta itsetunnosta. Olen pelännyt, että minusta ei pidetä. Olen pelännyt ulkopuoliseksi joutumisen tunnetta niin paljon, että olen vain suoraan jättäytynyt ulkopuolelle. Laitoin tälle stopin ja tietoisesti ryhdyin pakottamaan itseäni pois mukavuusalueeltani neljän seinän sisästä.

Loppuun vielä jaan viimeisimmän facepäivitykseni, johon sain epätavallisen hyvin kirjoitettua auki ajatukseni:

"Noin vuosi sitten alkoi tosi raskas vaihe miun elämässä ja tuntui että paskaa satoi niskaan jokapuolelta ja sataa sitä vieläkin. Mut onneks paska on hyvä kasvualusta kauniille kukille. Musta tuntuu et mie oon tän vuoden aikana kasvanu aivan valtavasti ja saanu nähdä konkreettisesti sen miten Jumala pitää huolta just vaikeiden aikojen keskellä. Vaikka tää tänhetkinen ahdinko jatkuis mun lopun elämän ajan, mie tiedän selviäväni tästä."

Aloitetaan alusta

Nyt ei auta muu kuin ottaa uusi startti ja painaa menneisyys unholaan. Aamupaino 98,5 kg motivaatio hukassa, mutta nyt pitää ryhtyä tekemään jotakin ettei kohta olla taas kolminumeroisissa luvuissa...

Siispä heitän palloa uudelleen teille rakkaat ystäväni. Tästä lähin ilmoitan aina aikomukseni mennä salille tai muualle liikkumaan ja tästä lähin seuraani saa liittyä tsemppaamaan, niin Joensuussa kuin Kouvolassa kuin missä ikinä olenkaan. Minä tarvitsen sitä.

En osaa nähdä itseäni kauniina. Peilistä näen jälleen vain lihavan ruman naisen. En jaksa nousta sängystä ylös, vaan jos saisin päättää nukkuisin kaiket päivät. Elämänilo kateissa – pitää lähteä etsimään sitä.

Raskas näyttelyviikonloppu takana aurinkoisessa Joensuussa. Tuloksena ERI 2 ja EH 2. Todella hyvältä tuntuu Imatran T:n jälkeen. SA jäi uupumaan karvattomuudesta, jonka yhä allekirjoitan. Emmi loisti taas handlerina ja Einsteinistä kuoriutui taas pikkudiiva. Auringonpaiste oli ihanan lämmin mutta lopputulos oli palanut iho jota tässä nyt sitten parannellaan.

Nyt loppuu ruikutus ja uusi elämä saa alkaa uudestaan. Tuu mukaan auttamaan ja karistetaan multa kilot sinne kaheksaankymppiin asti. Eiks jeh?

Motivaatio hukassa

Paino on noussut kaiken stressin keskellä taas uudestaan. Yritän syödä hyvin, mutta unohdan syödä ja sitten taas tulee ahmittua ihan mitä sattuu. Tällä hetkellä ollaan masennuksen kanssa siinä vaiheessa etten jaksa mitään. Minä vain makaan ja syön.

Tuotapikaa pitäisi lähteä koiran kanssa ulos. Sekään ei innosta ja 3km lenkit (ja sitäkin pidemmät seikkailulenkit) ovat jääneet unholaan ja tilalle ovat tulleet ulkona piipahtamiset ja ehkä 1km vaivaiset lenkit.

En jaksa huolehtia itsestäni, mutta silti paras paikka minulle olisi juurikin Joensuussa, missä minun on vain väkisin huolehdittava itsestäni ja kuljettava pyörällä. Näin tulisi edes arkiliikunnat hoidettua.

VG imi taas mehut. Tässä se nähtiin. Kyllähän siellä tuli taas liikuttua huomattavasti ja olihan se edellisvuotta kevyempi minulle selvästi kun kuntoa riittää ja penkistä nousee vähän enemmänkin kuin oma perse.

Aamulla kävin vaa'alla ja se heilahti taas sinne 96,6 tienoille. En enää luota tuohon vaakaan. Arviot heittelee +/-0,5kg ja muutosta ei tapahtunut vaikka vaihdoin paristot. Tällä nyt kuitenkin pakko mennä, kun muutakaan ei ole

Rukousaiheita: Ihmissuhdestressi, jaksamattomuus, syömisen unohtaminen.

Jotenkin yhtäkkiä olen niin yksin. Tarvitsisin enemmän tukea ystäviltäni Joensuussa jälleen, mutta yksi toisensa jälkeen ystäväni katoavat täältä omille kotipaikkakunnilleen kesäksi. Minä en katoa.

Einstein, pieni valopilkku mustassa elämässäni on perseillyt viimeisenpäälle viimeaikoina. Ja väsymyksen keskellä ei edes jaksa nauraa.

Anteeksi sekava ja vähäkuvainen teksti laitetaan nyt loppuun söpö koirakuva ja jäniskevennys.

Tulistunut taistelija

Näemmä pitää aina ensin suuttua itselleen ja kaikille muille kanssaeläjilleen, jotta voisi saada taas sen yliluonnollisen energiaboostin treenaamiseen. Kaksi päivää on ryömitty itsetunnon ja henkisen hyvinvoinnin kanssa parikymmentä metriä maan alla, ja tähän aamuun kasvaneeseen suunnattoman
suureen vihaan kulminoitui jo niin paljon energiaa, että päätin valjastaa sen treeniin.

Lupasin etten kirjoita tänne ennen kuin paino on pudonnut lukemaan 95. Noo sanottakoon, että treenin
jälkeen se oli 94,7 joten olettaisin sen pysyvän huomisaamuun kuitenkin siinä 95 tietämissä. Olen ylpeä itsestäni. Samaan aikaan häpeän kaikkia niitä tyhmyyksiä, mitä tuli erinäisiä ihmisiä ja itseään kohtaan tehtyä viimeisen kahden vuorokauden aikana. Pyydän nyt vielä virallisesti anteeksi itseltäni ja kaikilta muiltakin.

Salilla siis tein jälleen kerran keskikropan ja jalat, vaikka piti tehdä keskikroppa ja kädet. Jotenkin ei toi yläkroppatreeni jaksa kiinnostaa. Ehkä pitää alkaa siis sitä puolta treenaamaan käsipainoilla kotona.

Einsteinin kanssa käytiin näyttelyssä ja pojun karvattomuuden takia käytännössä saatiin tyydyttävä eikä siten päästy kilpailuluokkaan. Kävinkin siis treenin päätteeksi tänään hankkimassa pojulle pehmeän kaulapannan, ruokaa ja hoitavan shamppoon turkille. Näyttelyssä kuitenkin pikkujäpikkä esiintyi tavattoman hyvin ja pelasi hyvin yhteen hovihandlerini Emmin kanssa :) Kiitos vielä Emmi siule!

Jotenkin nyt on vain kaikin puolin kiitollinen olo. Aurinko paistaa niin ulkona kuin minun mielessänikin.

Jojoilua ja motivaation puutetta

"Ei se nyt yhdestä pitsasta"
"Jos mie nyt vaan tän kerran"
"Pitäähän sitä välillä herkutella"
"No aina ei jaksa pitkää lenkkiä"
"Ei se haittaa, huomenna sit"

Nämä lauseet ovat tulleet omalla kohdallani viimeaikoina turhan usein ja sehän näkyi aamulla vaa'assa… 96kg. Kilo tuli takaisin kaikesta juoksemisesta ja lenkkeilystä huolimatta. Eilen olin illalla väsynyt ja keskittyminen herpaantui ja niin vain kotiin tullessani edessäni oli pian taas tyhjä pitsalaatikko. Nyt ei auta muu kuin laittaa uudestaan tsemppi päälle ja sanoa, että seuraava teksti tulee kun olen pudottanut seuraavan kilon. Toivottavasti se lähtee pian.

Juokseminen on temmannut minut mukaansa. Erityisesti vanhalla kotiseudullani Elimäellä tulee juostua kun lenkkiä on helppoa varioida tutussa ympäristössä. Viimeeksi mittariin tulikin 12,5km johon sisältyi paljon mäkiä ja erilaisia pintoja; asfalttia, hiekkaa ja purua. Sillä reissulla kuitenkin keskellä peltoja tuli väännettyä nilkka kiitos yllättävän kuopan tiessä. Eli vähän toipilaana lähden taas ryhtiliikettä tekemään.

Eilen huomasin kuitenkin, mitä minä tarvitsen ystäviltäni enemmän. Olen saanut viime aikoina kourallisen uusia ihania ystäviä Lohjalta ja yksi heistä tuossa eilen minulle heittikin, että seuraavan kerran kun taas siellä päin pyörin, voitaisiin mennä pelailemaan tennistä. Voi miten iloiseksi tulinkaan. Tätä minä tarvitsen enemmän, vaikken niin ryhmäliikkuja itse olekaan. Aina saa kysyä minua mukaansa salille, uimaan, lenkille (jos haluat riippakiven), tennistä, keilausta… ihan mitä vaan.

Tänään lähdenkin salille tekemään keskivartalo-yläkroppa treenin ja sen jälkeen uimaan. Jos siitä vielä jaksaisi pyöräillä Lidliin ostamaan halpoja kasviksia ja sitten vaikka vielä Subin kautta kotiin.

Einsteinille kuuluu hyvää. Tuo pieni nappisilmä on nostanut mielialaa roimasti raahaamalla väkisin minut pihalle aamuisin.
Sunnuntaina olisi edessä Imatralla järjestettävän Lappeenranta Dog Show:n enkkukehä junnuissa. Saisinkohan jo nyt jonkun kauniin pystin tuonne kaapin päälle tai sitten ruusukkeen seinälle?