Motivaatio hukassa

Paino on noussut kaiken stressin keskellä taas uudestaan. Yritän syödä hyvin, mutta unohdan syödä ja sitten taas tulee ahmittua ihan mitä sattuu. Tällä hetkellä ollaan masennuksen kanssa siinä vaiheessa etten jaksa mitään. Minä vain makaan ja syön.

Tuotapikaa pitäisi lähteä koiran kanssa ulos. Sekään ei innosta ja 3km lenkit (ja sitäkin pidemmät seikkailulenkit) ovat jääneet unholaan ja tilalle ovat tulleet ulkona piipahtamiset ja ehkä 1km vaivaiset lenkit.

En jaksa huolehtia itsestäni, mutta silti paras paikka minulle olisi juurikin Joensuussa, missä minun on vain väkisin huolehdittava itsestäni ja kuljettava pyörällä. Näin tulisi edes arkiliikunnat hoidettua.

VG imi taas mehut. Tässä se nähtiin. Kyllähän siellä tuli taas liikuttua huomattavasti ja olihan se edellisvuotta kevyempi minulle selvästi kun kuntoa riittää ja penkistä nousee vähän enemmänkin kuin oma perse.

Aamulla kävin vaa'alla ja se heilahti taas sinne 96,6 tienoille. En enää luota tuohon vaakaan. Arviot heittelee +/-0,5kg ja muutosta ei tapahtunut vaikka vaihdoin paristot. Tällä nyt kuitenkin pakko mennä, kun muutakaan ei ole

Rukousaiheita: Ihmissuhdestressi, jaksamattomuus, syömisen unohtaminen.

Jotenkin yhtäkkiä olen niin yksin. Tarvitsisin enemmän tukea ystäviltäni Joensuussa jälleen, mutta yksi toisensa jälkeen ystäväni katoavat täältä omille kotipaikkakunnilleen kesäksi. Minä en katoa.

Einstein, pieni valopilkku mustassa elämässäni on perseillyt viimeisenpäälle viimeaikoina. Ja väsymyksen keskellä ei edes jaksa nauraa.

Anteeksi sekava ja vähäkuvainen teksti laitetaan nyt loppuun söpö koirakuva ja jäniskevennys.