Ryhtiliike

Masennuksessa on vellottu nyt ihan tarpeeksi ja se asia alkaa jo olla hoidossa. Nyt on aika ottaa ryhtiliike ja aloittaa seuraava haaste vastaan. Tänään 7.11. minä päätän 93kg painoisena lähteä jälleen uudelleen pudottamaan. Tavoitteeksi laitetaan, että vappuna oltaisiin lukemassa 85kg. Vähän alle puoli vuotta aikaa ja kahdeksan kiloa. Tänään siis kuntosalikortti uusintaan.


Einsteinille kuuluu hyvää. Poju on pitänyt minut kaikesta huolimatta liikkeellä. Jätkä on kasvanut todella paljon ja alkaakin olla aikuisen kokoinen jo. Nappisilmä saa minut hymyilemään kaikesta huolimatta.

Uupumus iski

Flunssa...

Toisaalta tekosyy eikä ainoa syy millään tasolla. Painoa tullut taas takaisin. Hävettää. Nyt ollaan lukemassa 92kg TAAS.

Ahdistaa. Enkö minä pääsekään näistä kiloista eroon. Entä jos kohta ollaan taas siellä 100kg tuntumassa. Tuntuu melkein pahalta kun ihmiset kehuvat "laihtumistani" kun kiloja on tullut takaisin. 

En jaksaisi kuntoilla. Pennun kanssa kaikki on vaikeampaa. Lenkkikaverista tuleekin kunnollinen lenkkikaveri varmaan vasta tammikuussa ja silloinkin on Einsteinin mielestä varmaan liian kylmä. 

Koulu ei suju, ei jaksa, ei pysty. Miten siis jaksaisin olla kuntosalilla. 

Itken enkä saa mitään aikaan. 

Haaste

Rakas Eveliina haastoi minut tekemään tämän :) kiitos haasteesta! Vastasin nyt kaikkiin niihinkin mihin sinäkin vastasit kun oli niin kivoja kysymyksiä nekin. 

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset;

1. Kiitä antajaa ja linkkaa bloggaaja jolta haasteen sait
2. Vastaa kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Valitse viisi blogia joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti

1. Miten rentoudut?
Rentoudun katsomalla hyviä elokuvia lämpöisen viltin alla. Taikka sitten kirjoitan tarinoita. Sellaista pääasiassa pään tyhjentämistä. Rentoudunhan minä kuntosalillakin, mutta se on jonkin verran erilaista.

2. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?

Lapsuudessa halusin luokanopettajaksi. Tai oikeastaan aluksi halusin maatalon emännäksi. Ystäväni asui maatalossa tuolloin ja ihailin hänen äitiään. Kuten huomaatte, suunnitelmat ovat hieman muuttuneet matkan varrella.

3. Kolme asiaa jotka haluaisit saavuttaa elämäsi aikana?

Elämäni rakkaus, perhe (oli se kuinka pieni hyvänsä) ja lämmin koti.

4. Bravuurisi keittiössä?

Kanapasta taikka sitten soija-lasagne.

5. Ikävin kotityö?

Tiskit. Jos rakastat minua, teet ne puolestani. Oikeastaan ylipäätään kaikki kotityöt ovat ikäviä.

6. Suosikkikirjasi?

Niitä on niin paljon, mutta kai pitää lojaaliuden nimissä nostaa ykköseksi fantasiakirjallisuuden isän John Ronald Reuel Tolkienin teoksista Hobitti.

7. Tv-ohjelma jota et voi sietää? Miksi?

Salatut Elämät. Ei sarjassa muuten vikaa ole, mutta tuntuu pahalta kun nuoret äidit katsovat sitä pienien lasten kanssa. Jo ala-aste ikäiset katsovat kyseistä ohjelmaa ja minusta se ei ole rakentavaa niin nuorille.

8. Parasta ulkonäössäsi?

Silmät.

9. Jos saisit olla aina tietyn ikäinen, minkä ikäinen olisit? Miksi?

Ehkä 25. Uskoisin että siihen ikään mennessä olen saavuttanut tavoitteeni niin kuntoni kuin painonikin suhteen. Myöskin silloin elämä on sopivasti vakautunut. (Nauran tälle varmaan 25-vuotiaana)

10. Mistä iloitset?

Iloitsen siitä, kun joku on aidosti läsnä ollessaan kanssani. Laittaa puhelimen äänettömälle ja on vain minua varten. Jakamaton huomio.

11. Mitä odotat?

Odotan rakkautta. Sitä että joku rakastaa minua tällaisenaan. Ei sellaisena joksi muutun ulkonäöltäni. Odotan sellaista miestä vierelleni, joka rakastaa minua kaikesta huolimatta. Tukee minua kaikessa mitä teen ja kantaa minua silloin kun minä en jaksa.

Even Kysymykset;

1. Lempi tv-kanavasi?

Nelosta tulee seurattua varmaan eniten, mutta aamu alkaa AamuTV:llä ykköseltä <3
2. Rakkain aarteesi?

Taitaa se tuo tuhiseva karvaturri tällä hetkellä olla.
3. Sano kolme sanaa jotka tulevat juuri nyt mieleesi?

Ikävä, rakkaus, unelma (kertoo enemmän tilanteesta kuin laki sallii)
4. Inhokki hedelmäsi?

Avokado, en ymmärrä mitä ihmiset siinä maistaa. Miusta se on tosi pahaa
5. Kuvaile itseäsi 4 sanalla?

Ikuinen haaveilija ei luovuta
6. Kuvaile tätä päivää 2 sanalla?

Kipeä ja väsy
7. Lempi vuodenaikasi?

Talvi
8. Oletko mielestäsi kypsä ikäiseksesi?

Olen joissakin asioissa, mutta toisissa olen ihan pieni lapsi.
9. Rakastatko äitiäsi?

Ehdottomasti, joskin aina se ei ole helppoa.
10. Mitä ötökkää inhoat yli kaiken?

Punkkeja. Niitä on ikävä irroitella koiran turkista.
11. Tykkäätkö pinaattikeitosta?

Pidin, en pidä enää.

Rikon sääntöjä... en jaksa keksiä uusia kysymyksiä, ehkä myöhemmin. 

Pieni perhe

Einstein on kotiutunut hyvin.. kaikessa kiireessä on kuitenkin unohtunut kirjoittaa... Kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa.

Tässä oltiin matkalla Kajaanista kottiin Joensuuhun. Pentu otti rennosti ja nukkui sylissä melkein koko matkan.

Koti tuli tutuksi päivässä. Tälläinen oli yleisnäkymä eilen pienen Elämään...

... kuten myös tänäänkin, joskin pienen lempipaikka vaikuttaisi olevan miun sylissä, jonne pitäisi päästä jokavälissä. Nykyisin otan Einsteinin syliin tyynyn päälle, jotta kun uni on tullut, voin vaivihkaa siirtää tyynyn lattialle voidakseni jatkaa omia puuhiani.

Tältä näyttivät ensimmäiset kaksi päivää Einsteinin seurassa. Monia päiviä on vielä edessä. Kuntoilu ei ole jäänyt, mutta ehkä nyt ekojen päivien ajaksi hieman vähentynyt. Salille kuitenkin on aikomus palata hyvinkin pian! 

Elämä muuttuu

Ei enää paljon viikkoa kauempaa, kun elämä muuttuu. Se muuttuu huolehtimiseksi jostakin toisesta. Samalla myös tämä joku toinen huolehtii minusta. Vie lenkille, on siinä vieressä tuhisemassa, heiluttaa häntäänsä kun palaan kotiin.

Silti on muistettava, ettei se koiranhankinta mene ihan niinkuin elokuvissa. Tai no... Suurin osa koiraelokuvista onkin komedioita, joissa koira pistää talon – no remonttikuntoon. Pitkä ja kivinen tie on varmaan edessä, mutta ne kukkaset siinä tien vierellä ja määränpää on se syy, miksi tämän tien valitsin.

Nyt näyttää, painonpudotuksen suhteen ollaan jääty jumiin tänne 90kg seutuville, mutta seuraava tavoitteeni onkin päästä 80kg ennen helmikuuta. Alkuperäinen suunnitelma 20kg ja puoli vuotta oli näin jälkikäteen katsoen aivan liian optimistista. Parempi hitaasti pudottaa niin pysyykin sitten alhaalla.

Kuntosalikortti on tullut jäädäkseen. Nautin koko sydämestäni siellä rehkimisestä ja nyt kun sali on kiinni kunnan lomautusten takia, on ensinnäkin paino noussut jälleen kilolla (Ruotsin risteilylläkin saattaa olla osuutta asiaan). Toisaalta kuitenkin tiedän, että kun sali jälleen ensiviikolla aukeaa, katoaa tuo yksi noussut kilokin.

Kuvat, joista olet saanut tätä tekstiä lukiessasi nauttia, ovat parin viikon takaa. Pennut olivat silloin neliviikkoisia ja taisin minä sieltä sen Einsteinin löytää.

Matka kuutostien päätepisteeseen

Niinpä niin. Minä lupasin niitä kuvia. Tässä näitä pieniä kullannuppuja nyt on. Kaikki muuttui kertaheitolla niin konkreettiseksi. Kun pieni tuhisija painoi kuononsa rintaani vasten ja uinahti. Ensimmäinen vauva, joka ei alkanut rääkymään sylissäni. Ehkä pitäydyn siis näissä karvaisissa vauveleissa. 

Aika unisia kaksiviikkoisiahan nämä olivat – ja todella pieniä sellaisia. Silmät olivat kuitenkin jo auenneet maailmalle :) Ensimmäisiä huteria askeleitakin otettiin. Mamma Deedee katsoo tarkkaavaisesti omaa pikkuistaan. 

Ei kyllä yhtään harmita yhteensä 6 tunnin viettäminen autossa. Tekisin sen, vaikka heti huomenna uudestaan vain päästäkseni hipelöimään näitä ihanaisia pentuja. Tuskaliaan matkasta teki vain se, että radion sulake oli ilmeisesti palanut ja sain alkuun kuunnella hiljaisuutta, kunnes ostin huoltoasemalta Anna Puun levyn. Tuli sekin sitten opeteltua ulkoa ja kuunneltua kymmeniä kertoja läpi...

Unisten koirien katselu saa minutkin väsyneeksi. No jopas.. On kellokin jo aika paljon, joten tämä tytsy painuu nukkumaan!

PS. <3 Mamma Deedee on kyllä ehdottomasti yksi ihanimmista koirista, joita olen saanut tavata

No nyt lähti mopo lapasesta

Kuten kuvasta näkyy. Mopo lähti lapasesta ja lujaa. Siihen nähden että kiloja ei ole lähtenyt (Luojan kiitos ei ole myöskään tullut lisää) on kuitenkin koiratavaraa muuttanut kotiin siihen malliin, että jo varmaan siitäkin osaatte arvata pennun syntyneen. Olen saanut nähdä toinen toistaan suloisempia kuvia pennuista ja yhtäkkiä kaikki tämä on niin konkreettista.

Menen ensiviikolla katsomaan pentuja. Pieniähän ne ovat vielä silloin – vasta kaksiviikkoisia, mutten vain pysty enää estelemään tätä poltetta päästä katsomaan pieniä silkkiturkkisia pentuja. Kuvia saatte pennuista heti, kun olen ottanut itse omia kuvia ja saanut luvan niiden julkaisuun. Siihen voi kuitenkin mennä aikaa.

Tänään aloittelen treeniä "loman" jälkeen. Kuntosali ja uimahalli aukesivat jälleen ja aion ostaa kolmen kuukauden kortin takaamaan itselleni sen, että käytän näitä palveluita. Myös tuntuu että pahimmat helteet alkavat olla ohitse, joten treeniä, treeniä ja treeniä. Josko vaikka se puolimaraton olisi muutakin kuin vain haave syksyllä.

Tosiaan..

Kuten kuvasta näkyy. Ostin pienelle flexin, minitennispallon, vetolelun, kongin, pienten koirien kynsisakset, hammasharjan ja "siipikarjan makuista" hammastahnaa. Niille teistä jotka ette tiedä mikä kongi on, kerron. Eli se on tuo punainen lelu tuossa flexi-hihnan yläpuolella. Sen sisään pystyy piilottamaan herkkupaloja, joita sitten koira yrittää saada ulos. Hyvä lelu esimerkiksi eroahdistuksen ehkäisyssä. Antaa pennulle tekemistä.

Pentu tullee syyskuun alkupuolella miun seurakseni – olin laihtunut tai en. Silti en tule luovuttamaan. Pikemminkin tämä blogi tulee muuttumaan ehkä hieman koirapainoitteisempaan suuntaan, mutta painon laskusuhdanne saa luvan jatkua ja siitäkin aion puhua.

Jojoilua ja haaveilua

Mutta sehän toisaalta kuuluukin asiaan. Kuka sanoi, että tämä olisi helppoa?

Risteily äidin kanssa Tukholmaan ja takaisin oli mukava piristysruiske loman alkuun. Ainakin sai monet koulujutut pois mielestä. Joskin myös laihduttaminen pääsi alkuun unohtumaan reissun jälkeen ja tässä muutaman päivän herkutelleena alkaa tuntua, että voisi pikkuhiljaa lopetella. Matka oli mitä mainioin ja oli toisaalta oikein hyvä herkutella hetki ihan hyvällä omallatunnolla.

Karu tosiasia kuitenkin on, että paino ei ole pudonnut vaan sitä on tullut lisää. Reissusta sitä kerääntyi mukaan lähes kaksi kiloa, mutta nyt ollaan jo lukemassa 89kg eli vielä kilo pudotettavaa niin ollaan jälleen siinä, mistä lähdettiin laivalle. No niin lopetan itseni mollaamisen tähän.

13cm pois vyötäröltä on todella hieno juttu! Toki ylimääräistä on monissa paikoissa vielä ja pudotettavaa painoakin. Kuitenkin laivamatkalla huomasin sen, etten enää vaatekriiseillyt. Peilin edessä ei tarvinut viettää tunteja ahdistuen siitä, kun näyttää niin kamalalta. Pieni vilkaisu ja hieman lisää ripsaria ja menoksi. "Minä näytän upealta" kävi mielessä useaan otteeseen vaikka matkalaukun vaatevalikoima oli ehkä 1/5 edelliseen matkaan verrattuna. Pari asukokonaisuutta ja yhdistellen. Enkä olisi uskonut käyttäväni näin pian ihoa myötäileviä trikootoppeja.

Päädyin luopumaan siitä vaatimuksesta, että päivittäisin blogia vain silloin, kun kilo on pudonnut. Mitä lähemmäksi käy se päivä kun saan kuulla ihania pentu-uutisia, saan nähdä pienen ja jopa se ihana päivä jona Einstein muuttaa lopulta luokseni, tekee mieleni kirjoitella ja kertoilla tunnelmia. Rakkaat lukijani, joudutte siis kestämään suuria määriä hehkutusta ja ihastusta pieneen rääpäleeseen liittyen.

Pentukirjojen lukemista on tullut harrasteltua. Vielä kirjoista alimmaisena lukemistaan odottaa idolini Cesar "Koirakuiskaaja" Milanin aiheesta kirjoittama opus. (Laumanjohtaja idealla toimiminen on hillinnyt ainakin minun silmissä todella paljon vanhemman koiramme käyttäytymistä). Kokemusta minulla siis on koirista, mutta minulla ei koskaan ole ollut pentua. En ole koskaan kasvattanut koiraa pennusta lähtien ja toisaalta tämä kiehtoo, mutta toisaalta myös pelottaa. Mielessä pyörii suuri määrä aivan turhaa pelkoa ja kysymyksiä. Mitä jos pentu ei opikaan sisäsiistiksi? Mitä jos pentu räkyttää tunteja ja naapurit raivoavat isännöitsijälle? Mitä jos pentu ei opikaan tavoille vaan puree kaikkia? ...

Lopulta suurin osa kysymyksistä on turhia. Se on vähän sama kuin lapsien lukemaan oppiminen. Se tapahtuu kun tapahtuu omalla ajallaan ja tietyssä iässä. Nothing to worry about. Se vain kun on kasvanut eläinsuojeluyhdistyksestä otetun löytökoiran kanssa. Koiran jota ei ole voinut laskea vapaaksi. Koiran joka osasi monia asioita jo valmiiksi, mutta jonka hämärä menneisyys piti ottaa kaikessa huomioon. Koiran joka suojelee minua kaikelta, mutta sen tähden juuri yrittää purra tuomaria Match Showssa. Kaiken tämän jälkeen rakastan tätä vanhaa rouvaa, joka nytkin pelkää ukkosta ja tuhisee sänkyni alla.

Kiitos ja näkemiin

P.S. Kuvat kirjoista tulee jos tulee huomenna jos muistan.

Helpot kilot takana

Monta viikkoa on tuskailtu ja itkuakin tuherrettu, kun se paino ei putoakaan sellaisessa tahdissa kuin itse tahtoisi. Sitä on tullut treenattua ja treenattua, syötyä terveellisesti ja treenattua lisää. Silti mitään ei pitkään aikaan tapahtunut. Tuli jopa yksi ja sama kilo pudotettua varmaan neljään kertaan. Lopulta kuitenkin yhtä selittämättömästi kuin painon putoamattomuus oli alkanut, se jatkui jälleen. Toki treeniä oli lisättävä, mutta ei nyt puhuta mistään aivan mahdottomista määristä. Tänään siis vaaka näytti tasan 88.0kg.

Yläasteella ja lukiossa en koskaan pystynyt juoksemaan kuntotestin 1500m juoksua loppuun. Siltä kuntotasolta siis tähän rupeamaan lähdettiin. Voin ylpeänä sanoa, että se aika on todellakin takanapäin. Lenkkien pituudet ovat pidentyneet ja pidentyneet. Ensin hihkuin riemusta kun jaksoin juosta 1km sen jälkeen 2km. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että ensi vuonna juoksisin 10km olisin nauranut hänelle. Viime viikolla juoksin 10km.

Pienenen päivä päivältä, mutten sitä itse kovinkaan usein huomaa taikka näe, mutta mittanauha harvemmin valehtelee. Helmikuusta on vyötäröltä hävinnyt n. 11cm ja käsivarsista ja reisistä myös paljon. Vaatekoko on paidoissa pienentynyt kahdella koolla, housuissa yhdellä koolla. Viime päivinä olen alkanut seuraamaan veden juomistani. Pyrin juomaan päivittäin vähintään 3 litraa vettä. Alkuun se oli väkisin juomista, mutta nyt alkaa mennä jo vähän helpommin. Tämäkin osasyynä varmasti siihen, että sain painoni jälleen laskuun.

Soitin pentuni kasvattajalle. Sieltä sain kuulla hyviä uutisia. Einsteinin emä näyttäisi olevan tiineenä, mutta varma tieto tulee viikon-parin sisään. Minun pieni saa nyt kasvaa kaikessa rauhassa mamma Didin masussa. Mahtavia uutisia oli kuultavissa myös emästä. Didi oli pärjännyt upeasti Maailman Voittaja-näyttelyssä olemalla rotunsa paras.

Tällä kertaa ostin pienelle Einsteinille koirien juomapullon. Kuulostaa typerältä, tiedän. Lähdin ostamaan kynsisaksia, mutta sitten totesin tämän liittyvän aiheeseen paremmin, joten kynsisakset saivat jäädä hyllyyn. Näin kuumilla keleillä sitä on itsekin todennut kuinka tärkeää on juoda. Saati sitten tuollainen pieni musta karvapallo, joka vielä oikein kerää kaiken auringonpaisteen itseensä. Löytyihän tuolta sitten myös Einsteinin kokoluokkaan sopiva pallokin :)

Palataan toivottavasti pian!

Askelia, paljon askelia.

Noniin tänäaamunahan se sitten heilahti. 88,8kg ja tunnen oloni jälleen pienemmäksi! Eilenhän oli virallinen älä laihduta-päivä, mutta luulen, ettei se nyt suoranaisesti koskenut minua.

10219 lauantaina
8808 sunnuntaina
13653 maanantaina
17993 tiistaina

Siinä vähän askeldataa Vappugospelin järjestelyistä. Purkupäivänä unohdin askelmittarin kotiin joten torstain dataa minulla ei valitettavasti ole tarjolla. Myös sykemittari kertoi viikon stressitasoista. Mittari oli mukana kuvioissa keskiviikosta keskiviikkoon ja hyvin pian huomasin, että alle 70 lukema oli vain aamulla juuri herätessä. Tämän jälkeen leposyke pitkin päivää oli siellä 80-90 kieppeillä ja lähempänä vappua siinä 100. Henkisesti ja fyysisesti raskasta puuhaa siis. Normaalitasot palautuivat vappuaaton jälkeen. Syy sunnuntain lukeman eroavuuteen lienee siinä, että sunnuntaina olin hieman sairas ja huonovointinen. Onneksi kuitenkin meni nopeasti ohi (hyvillä yöunilla ja napakalla aamulenkillä)

Jotakin uutisia Einsteinistä:
Kävin moikkaamassa lahden kansainvälisissä koiranäyttelyissä valitsemaani kasvattajaa ja keskustelimme koirista ja näyttelyistä paljon. Siinä samalla pääsin näkemään monta enkkuterrieriä yhdellä silmäyksellä ja rakastuin rotuun vielä enemmän. Ihania siroja otuksia! Olin todella ylpeä kun Einsteinin tulevasta emästä tuli näyttelyssä rotunsa paras edustaja ja tuo pieni koira oli muutenkin varsin ihana. En malta odottaa, että oman pentuni saan.

Näyttelystä sain kuitenkin innostusta ja ajatusta siitä, että mahdollisesti myös noihin piireihin lusikkani sotkisin. Tämän kilon pudotuspalkinnoksi ostinkin näyttelytaluttimen. Ruotsista mukaan lähtenyt Einsteinin pikku kaveri saa nyt luvan esitellä hihnaa :)

Tsemppiä heikkoon hetkeen

Sain tosi ihanan yllätyksen. Kotona Joensuussa mainospaljouden alla oli postipaketin ilmoitus. Hämmennyin. Kukaan ei ollut ilmoittanut minulle paketista ennakkoon ja olin hieman varautunut. Tentin jälkeen ryntäsin seuraavaksi postiin. Paketin päällä oli nimi Marjut ja sukunimestä en saanut selvää. Sisältä paljastui treenivanne. kortin kera: 

Einsteinin opettaja sanoi hänelle: "Sinusta ei tule mitään!" Miten väärässä tuo opettaja olikaan.
Einsteinin sanomaa: "En koskaan ajattele tulevaisuutta, se tulee kyllin pian"
"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne"
"Hankaluuden keskellä lojuu mahdollisuus"
"Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tulosta"
Tsemppiä E-projektiin!

Miten ihanaa minusta olisi kiittää kädestä käteen tätä ihanaa ihmistä, mutta käynee se kai näinkin, kun kuitenkin luet tätä tekstiä. Paino kun on junnannut paikoillaan jo pitkään ja motivaatio tuntuu olevan hukassa. Tänään vaaka näytti yhä itsepintaisesti sen saman kahden viikon takaisen 89,6kg Stressin keskellä on tullut oltua herkkuherkkä ja vaikka sitä kuinka liikkuisi niin syödessään roskaa paino ei putoa. 

Tästä tuli paljon tsemppiä mulle. Kiitos sinä joku ihana ihminen! 

PS. Enemmän kuulumisia ja VG:hommien dataa tulee sitten kun saan sen kilon pudotettua. Näillä tsempeillä en uskoisi enää kestävän kauaa :)

Maaginen raja rikki

89.6kg ja samalla hyvästit ysillä alkaville painoille. Hyvästit eivät olleet haikeat. Tämän kilon pudottaminen oli ehdottomasti taistelua viimeiseen pisaraan asti. Jo viimeviikolla käytiin muutaman kerran siinä 90.1 lukemassa, mutta ehei ei se siitä alemmas heilahtanut. Nyt olen niin iloinen, että voisin juosta vaikka koko päivän ympyrää.

Niinpäniin. Juokseminen. Aivan uusi juttu minulle tai ei aivan, mutta tässä kokoluokassa ehdottomasti. Menin viimeviikolla ja ostin Suunnon sykemittarin. Sen jälkeen se olikin menoa "Kyllä mä vielä kalorilukeman 300 saan..." Näin hyvässä kunnossa en ole koskaan ollut. Muistan vielä ajan, jolloin jo 100m juokseminen oli kovien pinnistysten takana. Nyt tuli siis kuitenkin juostua 2,5km ja enemmänkin olisi mennyt.

Kovat ovat olleet kiireet. Monilla on joulustressiä joulun alla, mutta minullpa on vappustressi vapun alla. Vappuaattona järjestämme nimittäin taas Kouvolassa vuotuisen Vappugospelin tai siis nykyisin tuttavallisemmin vain VG:n. Paljon hommaa on vielä tekemättä, vaikka paljon on jo tehtykin. Teenkin nyt toivotun lupauksen liittyen vappuun. Jokaisena rakentelupäivänä laitan askelmittarin taskuun ja katsellaan sitten vapunjälkeisissä päivityksissä sitä datamäärää, joka kyseisestä mittarista irtoaa. Toki sykemittari on menossa mukana.

Ensiviikonloppuna on luvassa matka Lahden kansainväliseen koiranäyttelyyn – matka tapaamaan Einsteinin mahdollista emää. Odotan tapaamista innolla. Vain jokusen enkkuterrierin olen eläissäni nähnyt ja jo nuo muutamat kohtaamiset tuonmerkkisten koirien kanssa on saanut minut rakastumaan kyseiseen rotuun. Ihanaa on myös saada kasvot niille kaikille sanoille, joita on vaihdettu puhelimitse ja sähköpostin välityksellä.

Viime viikolla tuli poljettua Mustiin ja Mirriin ostoksille. Mukaan lähti kantolaukku, jonka oletan olevan kantokoppaa kätevämpi pienelle koiralle, varsinkin junamatkoja ajatellen. Ainakin helpompi noin logistisesti siirrettävänä. Kulkeepahan koiran tärkeimmät tavarat varmaan myös samassa kassissa mukana.

Lomailua ja lepsuilua

Jätettiin äidin kanssa pääsiäinen väliin – lähdettiin laivalle. Ei ollut yhtään sen keventäjäystävällisempi vaihtoehto kuin viettää pääsiäinen kotona. Suoraan sanottuna surkea reissu. Lapsia aivan liikaa ja vastuuttomia vanhempia vielä enemmän.

No kotiin palatessa painoa olikin sitten taas kilo enemmän – 93kg. Ei siinä auttanut sitten muu kuin alkaa paiskimaan töitä. Se mikä tulee nopeasti, ei lähdekään aivan yhtä helposti, mutta lähtee silti helpommin kuin yleensä. Parin päivän hikitreenin jälkeen oltiinkin takaisin lähtöpisteessä: 92 kg. Hikitreeni oli tällä kertaa todellakin mukavaa. Ostin uudet lenkkarit itselleni ja innostuin juoksemisesta ja hölkästä uudelleen. Olin veljeni luona lastenhoitoapuna ja siinä samalla tuli pelailtua xboxilla kinect sportsia. Kieltämättä jouduin pikkuhiljaa nielemään sanani siitä, että video-liikunta-pelit olisivat turhuutta. Viisiottelun jälkeen olin niin hiessä että... nyrkkeilystä puhumattakaan.

Siitä se ylämäki sitten alkoi uudelleen ja juuri kun alkoi näyttää siltä, että 91kg raja tulee saavutetuksi, nousi kuume. Ei auttanut muu kuin heittäytyä vuodelepoon sillä tänään, maanantaina, on ensimmäinen työpäiväni uskonnon ja psykologian sijaisena (jostainhan ne rahat on kesän vuokriin revittävä, kun ei kesätöitä kuulu...)

Vielä hieman puolikuntoisena tuli tehtyä matkaa Joensuun ja Kouvolan välillä, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua, että tauti on talttumaan päin. Se on hyvä ja kohta lenkkipolut kutsuvat uudelleen. Sitä ennen pitää kuitenkin käydä opettamassa.

Einsteinille tuli eilen jo ennakkoon käytyä ostamassa y-valjaat. Ei värillä väliä, kunhan ovat punaiset. Siinä samalla kuitenkin äitini bongasi aivan ihanan punaisen metallisen juomakupin, jollaista olen etsinyt jo pitempään, löytämättä. Pitihän sekin sitten poimia ostoskoriin.

Älä luovuta

Jokainen päivä on taistelu – viimeviikolla tuli vain hävittyä monta taistelua. Repsahdusta repsahduksen perään ja kuntoiluintoa ei tahtonut löytyä sitten millään. Paino pikemminkin nousi kuin laski. Ei jaksanut innostaa ja epätoivon hetket olivat kamalia. "En mä kuitenkaan tähän pysty" "Ihan sama" "Ei kai nyt yksi vaikuta niin paljon että..."

Kyllä vaan vaikutti. Onneksi avuksi hätiin riensi rakas ystäväni Lilli. Hän opiskelee liikunnanohjaajaksi ja tsemppasi minua liikkumaan enemmän. Sauvakävelyä, kävelyä, kuntosalia, uintia, treeniä kotona... Sain noottia liian kevyistä käsipainoista ja käytiin sitten ostamassa painavammat. Motivaatiovaatteetkin käytiin kaupungilta shoppailemassa. niissä sitten kesällä kelpaa kävellä kun on tavoite lähempänä.

Ruokavaliotakin tuli parannettua ja kuituja lisäiltyä. Nyt jatketaan siinä toivossa, että paino putoaa paremmin ruokavalion muutosten jälkeen. Jos se rakas itsekuri vielä jostakin kaapin pohjalta löytyisi niin varmasti laskusuhdanne jatkuisi.

Lähitulevaisuudessa on tiedossa myös risteily aivan kaksistaan äidin kanssa. Pitää vain toivoa, että itsekuri löytyy ennen sitä. On kuitenkin parempi kohdata vanhat pahat herkuttelutavat ennemmin kuin myöhemmin.

Ostin Einsteinille pedin. Moni ihmettelisi varmaan sillä tuommoinen pieni karvapallero varmaankin uinuisi mieluusti kainalossani. Tosiasia kuitenkin on, että parempi on pikkuisen yksin nukkua. Muuten jonakin kauniina päivänä aviomiehen astuessa kuvioihin voi olla hankalampaa häätää pikkuista pois sängystä. ;)

Yllätyksiä

Ylläripylläri. Aamulla vaaka näyttikin olettamuksestani poiketen itsepintaisesti lukemaa 93kg. Eipä siinä kerta toisen jälkeen vaa'alle astumisessa ollut hyötyä, sillä ei se lukema yhtään siitä kasvanut, vaikka kuinka siinä ramppasin. Uinti, sauvakävely ja terveellinen ruokavalio.

Tänään nousi hieman stressitaso, kun selvisi pennun hinta. Kyllähän minä tiesin, ettei kyse ole mistään pikkuostoksesta, mutta olisi se nyt saanut 500e vähemmän olla. 1500e tulee pikkuiselle hinnaksi. Tuntuu pahalta pyytää moista äidiltä. Ehkä pitää löytää muitakin rahoittajia, mutta en aio hinnan takia päätäni kääntää. Koira on ainoa, joka voi huolehtia pysyvästi siitä, että liikun koulumatkojenkin lisäksi. Eikä tarvitse silloin suruunkaan syödä kun on pikkuinen vieressä lohduttamassa.

Eipä pienellä paksu karva ole. Kohtasin lenkillä englanninkääpiöterrierin, joka oli puettu paksuun toppahaalariin. Silti toiveikkaana ostin karstan. Vähän kauhistuttaa, miten Einstein pärjää täällä kylmässä pohjoisessa, mutta toisaalta voihan sen sitten pukea, jos liian kylmät kelit ovat. En ala unelmarotuani vaihtamaan tämän seikan takia.

Myöhästelyä, unohtelua ja teknisiä ongelmia

Nyt on ollut aika kiireistä. Tentit ovat huohottaneet niskaan ja nyt tuntuu viimein helpottavan koulun suhteen. Kämppä sen sijaan näyttää siltä, että jollakulla ei ole ollut aikaa eikä jaksamista siivota, tiskata ja viedä roskia ulos. Olen unohtanut yhtä sun toista kiireessä. Se tunne kun on ehtinyt luvata jotain ja sitten ei muistakaan toteuttaa... Noh parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämäkin päivitys olisi ehkä pitänyt tehdä jo torstaina, mutta erinäiset myöhästelyt ja tekniset ongelmat viivästyttivät. Niin tekevät tänäänkin. Kuvaa ei tule sillä kameran johto on jossakin tässä 24 neliön sekasotkussa. Kuva siis tulee jälkikätteen tähän tekstiin.

Minä RAKASTAN uimista. Päivä päivältä se kilometrin uinti sujuu helpommin ja helpommin. Välillä tuntuu, että pitäisi pitentää matkaa, mutten tahdo vetää itseäni ihan tuuttiin. Paras jättää se siihen, kun tekisi vielä mieli jatkaa niin sitten on paloa tulla jokunen päivä myöhemmin uudestaan.

Lukema siis jo torstaina näytti 93,8 ja siinä se on itsepintaisesti maanantaihin asti pysynyt. Siis 3,2kg pudotusta takana ja kolmannen kilon esine tuli ostettua viikonloppuna. Einstein sai kirkkaanpunaiset turvavaljaat. (Valjaat jotka saa kytkettyä auton turvavyöhön kiinni ja näin voi pientä kuljettaa turvallisesti henkilöautossa tai bussissa) Joku voisi ajatella, että eikös tuommoinen pieni koira matkustele sellaisessa kivassa muovisessa laatikossa. Sen vain tiedän, ettei onnettomuustilanteessa mikään muovilaatikko suojaa koiraa ja vaikka sen kuinka köyttäisi turvavöillä kiinni takapenkkiin niin silti se voi sieltä muuttua tappavaksi ohjukseksi kolaritilanteessa. Parempi siis pienen olla "turvavöissä".

Ja ehkä se perimmäisin syy: Pieni saa kävellä ihan itse omilla jaloillaan, minen sitä missään laatikossa kantele.

EDIT: löytyihän se johto joten kuva tullee pian tähän tekstiin :)

Stressiä ja kyyneliä

Ei mennyt viime viikko ihan niinkuin elokuvissa ja ostos-tv:ssä. Tenttistressin seurauksena tuli syötyä, mitä sattuu ja itse tavoite alkoi hämärtyä silmissä. Sitten vielä, kun tentti ei mennyt aivan putkeen, tuli syötyä itsensä lohduttamiseksi ja tämän jälkeen vielä viikonlopun juhlissa ehkä olisi voinut jättää sen täytekakun väliin. Kotona vieraillessani itsekuri oli välillä karata kuin villakoira veräjästä. Kodin vaaka myös näytti auttamattoman suuria lukemia, mikä meinasi saada minut lannistumaan. Pelkäsin ensimmäistä plussaviikkoa.

Lopulta kuitenkin kun eilen palasin kotiin odotti aivan täysi yllätys vaa'an lukemassa. Ei siitä plussaviikkoa tullutkaan, vaan varsin reilu miinusviikko. Tänään lukema oli 94,8kg jonka painoin viimeeksi puolitoista vuotta sitten. Tenttikin meni läpi ja positiivisuustasoni nousi hetkessä metroasemalta pilvelle numero 7.

Kävin uimassa tänään ja huomasin konkreettisesti, että kuntoni on kohonnut. 1km uinti meni paljon nopeammin ja kevyemmin kuin aiemmin. No eipä tarvinut siirtää eteenpäin niin isoa ruhoa vedessä, mutta muutenkin tuntuu jo nyt parin kilon jälkeen, ettei kauppareissu olekaan niin raskas ja voihan sinne yläkertaan vaikka ihan turhanpäitenkin kiivetä. Myöskin etelässä käydessä suorastaan odotan yhteisiä lenkkejä koiran kanssa.

Kun nälkä tulee muulloin kuin ruoka-aikana, hankitaan endorfiineja jostakin muusta kuin ruuasta. Punnerruksista on tullut oikein mukavaa mainoskatkopuuhaa ja itse ohjelmaa katsoessa käsipainoilla tulee tehtyä jos jonkinmoista. Aina välillä tuntuu jopa, ettei pelkkä pääpalkinto ole ainoa motivaattori jokaiseen punnerrukseen, vaan taitaapi jossakin mielen syövereissä löytyä jopa nautintoa jokaisesta pienestä pinnistyksestä.

2,2kg pudotettu, joten kävin siis tänään lemmikkiosastolla ja ostin Einsteinille pallon. Enkä mitä tahansa palloa vaan kongin, jonne saa piilotettua herkkupaloja ja toivottavasti pikkuiseni hoksaa työnnellä palloa kuonollaan saadakseen herkkuja pallon sisältä. Kaverithan nauroivat nimittäin pallon nähdessään sillä pallo on pikkuisen pään kokoinen... no eipä ainakaan siis Einsteinille tule mieleen kannella sitä sitten suussa :)

Viikon jälkeen

Odottelin nyt ensimmäisen viikon loppuun ennenkuin tänne kirjoittelin, vaikkakin painon puolesta olisin voinut jo aiemminkin. Tänäaamuna herättiin lukemissa: 95,5kg eli -1,5kg.

Olen löytänyt liikunnan uudelleen ja pitkästä aikaa (sitten ala-asteen neljän ensimmäisen luokan ja sitä edeltäneen esikoulun ja kerholiikunnan) nautin liikunnasta. Kävin ostamassa sauvakävelysauvat ja pitää sanoa niiden palvelleen jo ensimmäisen lenkin aikana koko rahan edestä. Olen löytänyt siis lajini!

Tänään on uintipäivä ja olen siitä iloinen. Toki muutakin liikuntaa tulee, mutta 1000m uinti on aina ollut mulle jotenkin sellainen mukavin tapa liikkua. Olen vaan sellainen jääräpää, että kun päätän uida tonnin niin tonninhan minä uin!

Sitten Einstein-asioihin. Kävin Kouvolassa ollessani ostamassa kaulapannan ja hihnan pienelle. Mikä vaan väri käy, kunhan on punainen. (No se nyt vaan sopii mustalle koiralle tosi hyvin) Samalla otettu selvää hieman rodusta lisää ja oltu yhteydessä kasvattajiin. Erityisen iloiseksi tulin eilisillan juttutuokiosta kasvattajan kanssa. En malta odottaa huhtikuuta, jolloin menen tapaamaan häntä koiranäyttelyyn ja tapaamaan mahdollisesti Einsteinin emää :)

Olen todella kiitollinen niin monien tuesta. Paino on ollut minulle tabu ja olen sitä piilotellut pukeutumalla niin, ettei se näy. Nyt se ei enää ole ja hyvä niin!

Kiitos tästä viikosta ja palaillaan toivottavasti pikapuoliin :)

Aivan alussa

Olen kamppaillut painoni kanssa koko elämäni. Olen tullut kiusatuksi sen takia, mikä ei ole yhtään helpottanut painon pudottamista, vaan pahentanut itse alkuperäistä ongelmaa. Huuto "Läski!" lievästi ylipainoiselle yksitoistavuotiaalle on itseään toteuttava ja pian ollaankin siinä tilanteessa, että ikää on 21 vuotta ja painoa 97kg. Painoindeksini mukaan olen vaikeasti ylipainoinen ja jos en nyt tartu härkää sarvista, näyttää vaaka jo kohta kolmea numeroa kilojen kohdalla.

Nyt on tehtävä jotakin!

Liityin keventäjiin ja laitoin tavoitteekseni olla elokuun loppuun mennessä lukemassa 77kg. Puolivuotta ja 20 kiloa. Parin päivän kuluttua motivaatio kuitenkin pomppasi tappiinsa, kun äitini päätti tukea tätä unelmaani toisella unelmallani. Jos saan pysyttyä tavoitteessani niin kotiini muuttaa pieni punamusta-musta otus – Englanninkääpiöterrieri. Koira, jota olen jo pitkään salaa haaveillut itselleni.

Aloitin jo heti pohtimaan pikkuiselle nimeä. Pinnalle nousivat: Korppu, Dorka, Newton, Ressu,... ja Einstein. Mitäpä siinä fysiikanopettaja-opiskelijalla enää olikaan miettimistä. Einstein tästä pikkuisesta tulee.

Lisäksi jokaisesta pudotetusta kilosta palkinnoksi saan ostaa yhden esineen Einsteinille. Elokuun loppuun mennessä siis tähän blogiin on ilmaantunut 21 esinettä ja 21 postausta, kun luetaan mukaan tämä. Täältä voitte siis seurata edistymistäni ja olla tsemppaamassa minua kohti kevyempää ja pienempää minua.