lauantai 31. elokuuta 2013

Pieni perhe

Einstein on kotiutunut hyvin.. kaikessa kiireessä on kuitenkin unohtunut kirjoittaa... Kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa.



Tässä oltiin matkalla Kajaanista kottiin Joensuuhun. Pentu otti rennosti ja nukkui sylissä melkein koko matkan.



Koti tuli tutuksi päivässä. Tälläinen oli yleisnäkymä eilen pienen Elämään...




... kuten myös tänäänkin, joskin pienen lempipaikka vaikuttaisi olevan miun sylissä, jonne pitäisi päästä jokavälissä. Nykyisin otan Einsteinin syliin tyynyn päälle, jotta kun uni on tullut, voin vaivihkaa siirtää tyynyn lattialle voidakseni jatkaa omia puuhiani.




Tältä näyttivät ensimmäiset kaksi päivää Einsteinin seurassa. Monia päiviä on vielä edessä. Kuntoilu ei ole jäänyt, mutta ehkä nyt ekojen päivien ajaksi hieman vähentynyt. Salille kuitenkin on aikomus palata hyvinkin pian! 

perjantai 16. elokuuta 2013

Elämä muuttuu

Ei enää paljon viikkoa kauempaa, kun elämä muuttuu. Se muuttuu huolehtimiseksi jostakin toisesta. Samalla myös tämä joku toinen huolehtii minusta. Vie lenkille, on siinä vieressä tuhisemassa, heiluttaa häntäänsä kun palaan kotiin.

Silti on muistettava, ettei se koiranhankinta mene ihan niinkuin elokuvissa. Tai no... Suurin osa koiraelokuvista onkin komedioita, joissa koira pistää talon – no remonttikuntoon. Pitkä ja kivinen tie on varmaan edessä, mutta ne kukkaset siinä tien vierellä ja määränpää on se syy, miksi tämän tien valitsin.

Nyt näyttää, painonpudotuksen suhteen ollaan jääty jumiin tänne 90kg seutuville, mutta seuraava tavoitteeni onkin päästä 80kg ennen helmikuuta. Alkuperäinen suunnitelma 20kg ja puoli vuotta oli näin jälkikäteen katsoen aivan liian optimistista. Parempi hitaasti pudottaa niin pysyykin sitten alhaalla.

Kuntosalikortti on tullut jäädäkseen. Nautin koko sydämestäni siellä rehkimisestä ja nyt kun sali on kiinni kunnan lomautusten takia, on ensinnäkin paino noussut jälleen kilolla (Ruotsin risteilylläkin saattaa olla osuutta asiaan). Toisaalta kuitenkin tiedän, että kun sali jälleen ensiviikolla aukeaa, katoaa tuo yksi noussut kilokin.

Kuvat, joista olet saanut tätä tekstiä lukiessasi nauttia, ovat parin viikon takaa. Pennut olivat silloin neliviikkoisia ja taisin minä sieltä sen Einsteinin löytää.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Matka kuutostien päätepisteeseen


Niinpä niin. Minä lupasin niitä kuvia. Tässä näitä pieniä kullannuppuja nyt on. Kaikki muuttui kertaheitolla niin konkreettiseksi. Kun pieni tuhisija painoi kuononsa rintaani vasten ja uinahti. Ensimmäinen vauva, joka ei alkanut rääkymään sylissäni. Ehkä pitäydyn siis näissä karvaisissa vauveleissa. 


Aika unisia kaksiviikkoisiahan nämä olivat – ja todella pieniä sellaisia. Silmät olivat kuitenkin jo auenneet maailmalle :) Ensimmäisiä huteria askeleitakin otettiin. Mamma Deedee katsoo tarkkaavaisesti omaa pikkuistaan. 


Ei kyllä yhtään harmita yhteensä 6 tunnin viettäminen autossa. Tekisin sen, vaikka heti huomenna uudestaan vain päästäkseni hipelöimään näitä ihanaisia pentuja. Tuskaliaan matkasta teki vain se, että radion sulake oli ilmeisesti palanut ja sain alkuun kuunnella hiljaisuutta, kunnes ostin huoltoasemalta Anna Puun levyn. Tuli sekin sitten opeteltua ulkoa ja kuunneltua kymmeniä kertoja läpi...


Unisten koirien katselu saa minutkin väsyneeksi. No jopas.. On kellokin jo aika paljon, joten tämä tytsy painuu nukkumaan!


PS. <3 Mamma Deedee on kyllä ehdottomasti yksi ihanimmista koirista, joita olen saanut tavata






sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

No nyt lähti mopo lapasesta

Kuten kuvasta näkyy. Mopo lähti lapasesta ja lujaa. Siihen nähden että kiloja ei ole lähtenyt (Luojan kiitos ei ole myöskään tullut lisää) on kuitenkin koiratavaraa muuttanut kotiin siihen malliin, että jo varmaan siitäkin osaatte arvata pennun syntyneen. Olen saanut nähdä toinen toistaan suloisempia kuvia pennuista ja yhtäkkiä kaikki tämä on niin konkreettista.

Menen ensiviikolla katsomaan pentuja. Pieniähän ne ovat vielä silloin – vasta kaksiviikkoisia, mutten vain pysty enää estelemään tätä poltetta päästä katsomaan pieniä silkkiturkkisia pentuja. Kuvia saatte pennuista heti, kun olen ottanut itse omia kuvia ja saanut luvan niiden julkaisuun. Siihen voi kuitenkin mennä aikaa.

Tänään aloittelen treeniä "loman" jälkeen. Kuntosali ja uimahalli aukesivat jälleen ja aion ostaa kolmen kuukauden kortin takaamaan itselleni sen, että käytän näitä palveluita. Myös tuntuu että pahimmat helteet alkavat olla ohitse, joten treeniä, treeniä ja treeniä. Josko vaikka se puolimaraton olisi muutakin kuin vain haave syksyllä.

Tosiaan..

Kuten kuvasta näkyy. Ostin pienelle flexin, minitennispallon, vetolelun, kongin, pienten koirien kynsisakset, hammasharjan ja "siipikarjan makuista" hammastahnaa. Niille teistä jotka ette tiedä mikä kongi on, kerron. Eli se on tuo punainen lelu tuossa flexi-hihnan yläpuolella. Sen sisään pystyy piilottamaan herkkupaloja, joita sitten koira yrittää saada ulos. Hyvä lelu esimerkiksi eroahdistuksen ehkäisyssä. Antaa pennulle tekemistä.

Pentu tullee syyskuun alkupuolella miun seurakseni – olin laihtunut tai en. Silti en tule luovuttamaan. Pikemminkin tämä blogi tulee muuttumaan ehkä hieman koirapainoitteisempaan suuntaan, mutta painon laskusuhdanne saa luvan jatkua ja siitäkin aion puhua.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Jojoilua ja haaveilua

Mutta sehän toisaalta kuuluukin asiaan. Kuka sanoi, että tämä olisi helppoa?

Risteily äidin kanssa Tukholmaan ja takaisin oli mukava piristysruiske loman alkuun. Ainakin sai monet koulujutut pois mielestä. Joskin myös laihduttaminen pääsi alkuun unohtumaan reissun jälkeen ja tässä muutaman päivän herkutelleena alkaa tuntua, että voisi pikkuhiljaa lopetella. Matka oli mitä mainioin ja oli toisaalta oikein hyvä herkutella hetki ihan hyvällä omallatunnolla.

Karu tosiasia kuitenkin on, että paino ei ole pudonnut vaan sitä on tullut lisää. Reissusta sitä kerääntyi mukaan lähes kaksi kiloa, mutta nyt ollaan jo lukemassa 89kg eli vielä kilo pudotettavaa niin ollaan jälleen siinä, mistä lähdettiin laivalle. No niin lopetan itseni mollaamisen tähän.

13cm pois vyötäröltä on todella hieno juttu! Toki ylimääräistä on monissa paikoissa vielä ja pudotettavaa painoakin. Kuitenkin laivamatkalla huomasin sen, etten enää vaatekriiseillyt. Peilin edessä ei tarvinut viettää tunteja ahdistuen siitä, kun näyttää niin kamalalta. Pieni vilkaisu ja hieman lisää ripsaria ja menoksi. "Minä näytän upealta" kävi mielessä useaan otteeseen vaikka matkalaukun vaatevalikoima oli ehkä 1/5 edelliseen matkaan verrattuna. Pari asukokonaisuutta ja yhdistellen. Enkä olisi uskonut käyttäväni näin pian ihoa myötäileviä trikootoppeja.

Päädyin luopumaan siitä vaatimuksesta, että päivittäisin blogia vain silloin, kun kilo on pudonnut. Mitä lähemmäksi käy se päivä kun saan kuulla ihania pentu-uutisia, saan nähdä pienen ja jopa se ihana päivä jona Einstein muuttaa lopulta luokseni, tekee mieleni kirjoitella ja kertoilla tunnelmia. Rakkaat lukijani, joudutte siis kestämään suuria määriä hehkutusta ja ihastusta pieneen rääpäleeseen liittyen.

Pentukirjojen lukemista on tullut harrasteltua. Vielä kirjoista alimmaisena lukemistaan odottaa idolini Cesar "Koirakuiskaaja" Milanin aiheesta kirjoittama opus. (Laumanjohtaja idealla toimiminen on hillinnyt ainakin minun silmissä todella paljon vanhemman koiramme käyttäytymistä). Kokemusta minulla siis on koirista, mutta minulla ei koskaan ole ollut pentua. En ole koskaan kasvattanut koiraa pennusta lähtien ja toisaalta tämä kiehtoo, mutta toisaalta myös pelottaa. Mielessä pyörii suuri määrä aivan turhaa pelkoa ja kysymyksiä. Mitä jos pentu ei opikaan sisäsiistiksi? Mitä jos pentu räkyttää tunteja ja naapurit raivoavat isännöitsijälle? Mitä jos pentu ei opikaan tavoille vaan puree kaikkia? ...

Lopulta suurin osa kysymyksistä on turhia. Se on vähän sama kuin lapsien lukemaan oppiminen. Se tapahtuu kun tapahtuu omalla ajallaan ja tietyssä iässä. Nothing to worry about. Se vain kun on kasvanut eläinsuojeluyhdistyksestä otetun löytökoiran kanssa. Koiran jota ei ole voinut laskea vapaaksi. Koiran joka osasi monia asioita jo valmiiksi, mutta jonka hämärä menneisyys piti ottaa kaikessa huomioon. Koiran joka suojelee minua kaikelta, mutta sen tähden juuri yrittää purra tuomaria Match Showssa. Kaiken tämän jälkeen rakastan tätä vanhaa rouvaa, joka nytkin pelkää ukkosta ja tuhisee sänkyni alla.

Kiitos ja näkemiin

P.S. Kuvat kirjoista tulee jos tulee huomenna jos muistan.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Helpot kilot takana

Monta viikkoa on tuskailtu ja itkuakin tuherrettu, kun se paino ei putoakaan sellaisessa tahdissa kuin itse tahtoisi. Sitä on tullut treenattua ja treenattua, syötyä terveellisesti ja treenattua lisää. Silti mitään ei pitkään aikaan tapahtunut. Tuli jopa yksi ja sama kilo pudotettua varmaan neljään kertaan. Lopulta kuitenkin yhtä selittämättömästi kuin painon putoamattomuus oli alkanut, se jatkui jälleen. Toki treeniä oli lisättävä, mutta ei nyt puhuta mistään aivan mahdottomista määristä. Tänään siis vaaka näytti tasan 88.0kg.

Yläasteella ja lukiossa en koskaan pystynyt juoksemaan kuntotestin 1500m juoksua loppuun. Siltä kuntotasolta siis tähän rupeamaan lähdettiin. Voin ylpeänä sanoa, että se aika on todellakin takanapäin. Lenkkien pituudet ovat pidentyneet ja pidentyneet. Ensin hihkuin riemusta kun jaksoin juosta 1km sen jälkeen 2km. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että ensi vuonna juoksisin 10km olisin nauranut hänelle. Viime viikolla juoksin 10km.

Pienenen päivä päivältä, mutten sitä itse kovinkaan usein huomaa taikka näe, mutta mittanauha harvemmin valehtelee. Helmikuusta on vyötäröltä hävinnyt n. 11cm ja käsivarsista ja reisistä myös paljon. Vaatekoko on paidoissa pienentynyt kahdella koolla, housuissa yhdellä koolla. Viime päivinä olen alkanut seuraamaan veden juomistani. Pyrin juomaan päivittäin vähintään 3 litraa vettä. Alkuun se oli väkisin juomista, mutta nyt alkaa mennä jo vähän helpommin. Tämäkin osasyynä varmasti siihen, että sain painoni jälleen laskuun.

Soitin pentuni kasvattajalle. Sieltä sain kuulla hyviä uutisia. Einsteinin emä näyttäisi olevan tiineenä, mutta varma tieto tulee viikon-parin sisään. Minun pieni saa nyt kasvaa kaikessa rauhassa mamma Didin masussa. Mahtavia uutisia oli kuultavissa myös emästä. Didi oli pärjännyt upeasti Maailman Voittaja-näyttelyssä olemalla rotunsa paras.

Tällä kertaa ostin pienelle Einsteinille koirien juomapullon. Kuulostaa typerältä, tiedän. Lähdin ostamaan kynsisaksia, mutta sitten totesin tämän liittyvän aiheeseen paremmin, joten kynsisakset saivat jäädä hyllyyn. Näin kuumilla keleillä sitä on itsekin todennut kuinka tärkeää on juoda. Saati sitten tuollainen pieni musta karvapallo, joka vielä oikein kerää kaiken auringonpaisteen itseensä. Löytyihän tuolta sitten myös Einsteinin kokoluokkaan sopiva pallokin :)

Palataan toivottavasti pian!

tiistai 7. toukokuuta 2013

Askelia, paljon askelia.

Noniin tänäaamunahan se sitten heilahti. 88,8kg ja tunnen oloni jälleen pienemmäksi! Eilenhän oli virallinen älä laihduta-päivä, mutta luulen, ettei se nyt suoranaisesti koskenut minua.

10219 lauantaina
8808 sunnuntaina
13653 maanantaina
17993 tiistaina

Siinä vähän askeldataa Vappugospelin järjestelyistä. Purkupäivänä unohdin askelmittarin kotiin joten torstain dataa minulla ei valitettavasti ole tarjolla. Myös sykemittari kertoi viikon stressitasoista. Mittari oli mukana kuvioissa keskiviikosta keskiviikkoon ja hyvin pian huomasin, että alle 70 lukema oli vain aamulla juuri herätessä. Tämän jälkeen leposyke pitkin päivää oli siellä 80-90 kieppeillä ja lähempänä vappua siinä 100. Henkisesti ja fyysisesti raskasta puuhaa siis. Normaalitasot palautuivat vappuaaton jälkeen. Syy sunnuntain lukeman eroavuuteen lienee siinä, että sunnuntaina olin hieman sairas ja huonovointinen. Onneksi kuitenkin meni nopeasti ohi (hyvillä yöunilla ja napakalla aamulenkillä)

Jotakin uutisia Einsteinistä:
Kävin moikkaamassa lahden kansainvälisissä koiranäyttelyissä valitsemaani kasvattajaa ja keskustelimme koirista ja näyttelyistä paljon. Siinä samalla pääsin näkemään monta enkkuterrieriä yhdellä silmäyksellä ja rakastuin rotuun vielä enemmän. Ihania siroja otuksia! Olin todella ylpeä kun Einsteinin tulevasta emästä tuli näyttelyssä rotunsa paras edustaja ja tuo pieni koira oli muutenkin varsin ihana. En malta odottaa, että oman pentuni saan.

Näyttelystä sain kuitenkin innostusta ja ajatusta siitä, että mahdollisesti myös noihin piireihin lusikkani sotkisin. Tämän kilon pudotuspalkinnoksi ostinkin näyttelytaluttimen. Ruotsista mukaan lähtenyt Einsteinin pikku kaveri saa nyt luvan esitellä hihnaa :)