Taistelija

Viikon itsesääliaika takana. Sitä tuli pelättyä, että paljonko painoa moisesta määrästä suklaata ja peiton alla itkeskelystä kertyi mutta vastaus oli tällä kertaa pyöreä 0. Sen sijaan tuo viikko antoi minulle enemmän kuin otti. Elämänhalu nousi jälleen.

Minusta tulee jälleen se taistelija, joka vuosi sitten olin. Minä en anna minkään ulkopuolisen lannistaa – en sydänsurujen, en masennuksen, en väsymyksen… en edes sen kun minua kohdellaan epäreilusti. Minä aion taistella siitä, mikä on minun.

Uudet tuulet puhaltavat. Olen nyt laskenut irti tämän kevään osalta opinnoista, mutta pääsin työhaastatteluun koskien kesätyötä Tykkimäellä. Nyt vain toivotaan, että todella pääsisin sinne. Saisin kokea itseni hyödylliseksi ja ansaita elantoni. Tämä vanhempien siivellä eläminen, kun kuitenkin tuntuu pahalta.

Jotakin mitä todella kaipaan elämääni on rakkaus. Sitä että saisin tuntea suuria tunteita ja saisin niille vastakaikua. Minä ja iänikuiset pilvilinnani. Niistä on ollut tähän asti lähinnä riesaa, mutta jonakin kauniina päivänä toivoisin niistä koituvan voimavaraa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ensin pitää hankkiutua itse niin henkisesti kuin fyysisestikin kuntoon, ennen kuin mikään moinen voisi olla edes mahdollista.

Eteisen kenkähyllyssä nukkuva pikkumies sen sijaan on ollut minua kohtaan oikein ihana. Näin kevään tullen poju on raahannut minua entistä pidemmille lenkeille ja onhan tuolla auringonpaisteessa mukava kävellä joen rannalla. Kunhan vähän lämpenee niin pitää alkaa harkita juoksulenkkejä Einsteinin kanssa. Lappeenrannan ja Joensuun näyttelyihin on junnuluokkaan ilmottauduttu ja jännityksellä odotetaan mitä viralliset näyttelyt tuovat tullessaan.