Älä luovuta

Jokainen päivä on taistelu – viimeviikolla tuli vain hävittyä monta taistelua. Repsahdusta repsahduksen perään ja kuntoiluintoa ei tahtonut löytyä sitten millään. Paino pikemminkin nousi kuin laski. Ei jaksanut innostaa ja epätoivon hetket olivat kamalia. "En mä kuitenkaan tähän pysty" "Ihan sama" "Ei kai nyt yksi vaikuta niin paljon että..."

Kyllä vaan vaikutti. Onneksi avuksi hätiin riensi rakas ystäväni Lilli. Hän opiskelee liikunnanohjaajaksi ja tsemppasi minua liikkumaan enemmän. Sauvakävelyä, kävelyä, kuntosalia, uintia, treeniä kotona... Sain noottia liian kevyistä käsipainoista ja käytiin sitten ostamassa painavammat. Motivaatiovaatteetkin käytiin kaupungilta shoppailemassa. niissä sitten kesällä kelpaa kävellä kun on tavoite lähempänä.

Ruokavaliotakin tuli parannettua ja kuituja lisäiltyä. Nyt jatketaan siinä toivossa, että paino putoaa paremmin ruokavalion muutosten jälkeen. Jos se rakas itsekuri vielä jostakin kaapin pohjalta löytyisi niin varmasti laskusuhdanne jatkuisi.

Lähitulevaisuudessa on tiedossa myös risteily aivan kaksistaan äidin kanssa. Pitää vain toivoa, että itsekuri löytyy ennen sitä. On kuitenkin parempi kohdata vanhat pahat herkuttelutavat ennemmin kuin myöhemmin.

Ostin Einsteinille pedin. Moni ihmettelisi varmaan sillä tuommoinen pieni karvapallero varmaankin uinuisi mieluusti kainalossani. Tosiasia kuitenkin on, että parempi on pikkuisen yksin nukkua. Muuten jonakin kauniina päivänä aviomiehen astuessa kuvioihin voi olla hankalampaa häätää pikkuista pois sängystä. ;)

Yllätyksiä

Ylläripylläri. Aamulla vaaka näyttikin olettamuksestani poiketen itsepintaisesti lukemaa 93kg. Eipä siinä kerta toisen jälkeen vaa'alle astumisessa ollut hyötyä, sillä ei se lukema yhtään siitä kasvanut, vaikka kuinka siinä ramppasin. Uinti, sauvakävely ja terveellinen ruokavalio.

Tänään nousi hieman stressitaso, kun selvisi pennun hinta. Kyllähän minä tiesin, ettei kyse ole mistään pikkuostoksesta, mutta olisi se nyt saanut 500e vähemmän olla. 1500e tulee pikkuiselle hinnaksi. Tuntuu pahalta pyytää moista äidiltä. Ehkä pitää löytää muitakin rahoittajia, mutta en aio hinnan takia päätäni kääntää. Koira on ainoa, joka voi huolehtia pysyvästi siitä, että liikun koulumatkojenkin lisäksi. Eikä tarvitse silloin suruunkaan syödä kun on pikkuinen vieressä lohduttamassa.

Eipä pienellä paksu karva ole. Kohtasin lenkillä englanninkääpiöterrierin, joka oli puettu paksuun toppahaalariin. Silti toiveikkaana ostin karstan. Vähän kauhistuttaa, miten Einstein pärjää täällä kylmässä pohjoisessa, mutta toisaalta voihan sen sitten pukea, jos liian kylmät kelit ovat. En ala unelmarotuani vaihtamaan tämän seikan takia.

Myöhästelyä, unohtelua ja teknisiä ongelmia

Nyt on ollut aika kiireistä. Tentit ovat huohottaneet niskaan ja nyt tuntuu viimein helpottavan koulun suhteen. Kämppä sen sijaan näyttää siltä, että jollakulla ei ole ollut aikaa eikä jaksamista siivota, tiskata ja viedä roskia ulos. Olen unohtanut yhtä sun toista kiireessä. Se tunne kun on ehtinyt luvata jotain ja sitten ei muistakaan toteuttaa... Noh parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämäkin päivitys olisi ehkä pitänyt tehdä jo torstaina, mutta erinäiset myöhästelyt ja tekniset ongelmat viivästyttivät. Niin tekevät tänäänkin. Kuvaa ei tule sillä kameran johto on jossakin tässä 24 neliön sekasotkussa. Kuva siis tulee jälkikätteen tähän tekstiin.

Minä RAKASTAN uimista. Päivä päivältä se kilometrin uinti sujuu helpommin ja helpommin. Välillä tuntuu, että pitäisi pitentää matkaa, mutten tahdo vetää itseäni ihan tuuttiin. Paras jättää se siihen, kun tekisi vielä mieli jatkaa niin sitten on paloa tulla jokunen päivä myöhemmin uudestaan.

Lukema siis jo torstaina näytti 93,8 ja siinä se on itsepintaisesti maanantaihin asti pysynyt. Siis 3,2kg pudotusta takana ja kolmannen kilon esine tuli ostettua viikonloppuna. Einstein sai kirkkaanpunaiset turvavaljaat. (Valjaat jotka saa kytkettyä auton turvavyöhön kiinni ja näin voi pientä kuljettaa turvallisesti henkilöautossa tai bussissa) Joku voisi ajatella, että eikös tuommoinen pieni koira matkustele sellaisessa kivassa muovisessa laatikossa. Sen vain tiedän, ettei onnettomuustilanteessa mikään muovilaatikko suojaa koiraa ja vaikka sen kuinka köyttäisi turvavöillä kiinni takapenkkiin niin silti se voi sieltä muuttua tappavaksi ohjukseksi kolaritilanteessa. Parempi siis pienen olla "turvavöissä".

Ja ehkä se perimmäisin syy: Pieni saa kävellä ihan itse omilla jaloillaan, minen sitä missään laatikossa kantele.

EDIT: löytyihän se johto joten kuva tullee pian tähän tekstiin :)

Stressiä ja kyyneliä

Ei mennyt viime viikko ihan niinkuin elokuvissa ja ostos-tv:ssä. Tenttistressin seurauksena tuli syötyä, mitä sattuu ja itse tavoite alkoi hämärtyä silmissä. Sitten vielä, kun tentti ei mennyt aivan putkeen, tuli syötyä itsensä lohduttamiseksi ja tämän jälkeen vielä viikonlopun juhlissa ehkä olisi voinut jättää sen täytekakun väliin. Kotona vieraillessani itsekuri oli välillä karata kuin villakoira veräjästä. Kodin vaaka myös näytti auttamattoman suuria lukemia, mikä meinasi saada minut lannistumaan. Pelkäsin ensimmäistä plussaviikkoa.

Lopulta kuitenkin kun eilen palasin kotiin odotti aivan täysi yllätys vaa'an lukemassa. Ei siitä plussaviikkoa tullutkaan, vaan varsin reilu miinusviikko. Tänään lukema oli 94,8kg jonka painoin viimeeksi puolitoista vuotta sitten. Tenttikin meni läpi ja positiivisuustasoni nousi hetkessä metroasemalta pilvelle numero 7.

Kävin uimassa tänään ja huomasin konkreettisesti, että kuntoni on kohonnut. 1km uinti meni paljon nopeammin ja kevyemmin kuin aiemmin. No eipä tarvinut siirtää eteenpäin niin isoa ruhoa vedessä, mutta muutenkin tuntuu jo nyt parin kilon jälkeen, ettei kauppareissu olekaan niin raskas ja voihan sinne yläkertaan vaikka ihan turhanpäitenkin kiivetä. Myöskin etelässä käydessä suorastaan odotan yhteisiä lenkkejä koiran kanssa.

Kun nälkä tulee muulloin kuin ruoka-aikana, hankitaan endorfiineja jostakin muusta kuin ruuasta. Punnerruksista on tullut oikein mukavaa mainoskatkopuuhaa ja itse ohjelmaa katsoessa käsipainoilla tulee tehtyä jos jonkinmoista. Aina välillä tuntuu jopa, ettei pelkkä pääpalkinto ole ainoa motivaattori jokaiseen punnerrukseen, vaan taitaapi jossakin mielen syövereissä löytyä jopa nautintoa jokaisesta pienestä pinnistyksestä.

2,2kg pudotettu, joten kävin siis tänään lemmikkiosastolla ja ostin Einsteinille pallon. Enkä mitä tahansa palloa vaan kongin, jonne saa piilotettua herkkupaloja ja toivottavasti pikkuiseni hoksaa työnnellä palloa kuonollaan saadakseen herkkuja pallon sisältä. Kaverithan nauroivat nimittäin pallon nähdessään sillä pallo on pikkuisen pään kokoinen... no eipä ainakaan siis Einsteinille tule mieleen kannella sitä sitten suussa :)