Uupumus iski

Flunssa...

Toisaalta tekosyy eikä ainoa syy millään tasolla. Painoa tullut taas takaisin. Hävettää. Nyt ollaan lukemassa 92kg TAAS.

Ahdistaa. Enkö minä pääsekään näistä kiloista eroon. Entä jos kohta ollaan taas siellä 100kg tuntumassa. Tuntuu melkein pahalta kun ihmiset kehuvat "laihtumistani" kun kiloja on tullut takaisin. 

En jaksaisi kuntoilla. Pennun kanssa kaikki on vaikeampaa. Lenkkikaverista tuleekin kunnollinen lenkkikaveri varmaan vasta tammikuussa ja silloinkin on Einsteinin mielestä varmaan liian kylmä. 

Koulu ei suju, ei jaksa, ei pysty. Miten siis jaksaisin olla kuntosalilla. 

Itken enkä saa mitään aikaan. 

Haaste

Rakas Eveliina haastoi minut tekemään tämän :) kiitos haasteesta! Vastasin nyt kaikkiin niihinkin mihin sinäkin vastasit kun oli niin kivoja kysymyksiä nekin. 

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset;

1. Kiitä antajaa ja linkkaa bloggaaja jolta haasteen sait
2. Vastaa kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Valitse viisi blogia joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti

1. Miten rentoudut?
Rentoudun katsomalla hyviä elokuvia lämpöisen viltin alla. Taikka sitten kirjoitan tarinoita. Sellaista pääasiassa pään tyhjentämistä. Rentoudunhan minä kuntosalillakin, mutta se on jonkin verran erilaista.

2. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?

Lapsuudessa halusin luokanopettajaksi. Tai oikeastaan aluksi halusin maatalon emännäksi. Ystäväni asui maatalossa tuolloin ja ihailin hänen äitiään. Kuten huomaatte, suunnitelmat ovat hieman muuttuneet matkan varrella.

3. Kolme asiaa jotka haluaisit saavuttaa elämäsi aikana?

Elämäni rakkaus, perhe (oli se kuinka pieni hyvänsä) ja lämmin koti.

4. Bravuurisi keittiössä?

Kanapasta taikka sitten soija-lasagne.

5. Ikävin kotityö?

Tiskit. Jos rakastat minua, teet ne puolestani. Oikeastaan ylipäätään kaikki kotityöt ovat ikäviä.

6. Suosikkikirjasi?

Niitä on niin paljon, mutta kai pitää lojaaliuden nimissä nostaa ykköseksi fantasiakirjallisuuden isän John Ronald Reuel Tolkienin teoksista Hobitti.

7. Tv-ohjelma jota et voi sietää? Miksi?

Salatut Elämät. Ei sarjassa muuten vikaa ole, mutta tuntuu pahalta kun nuoret äidit katsovat sitä pienien lasten kanssa. Jo ala-aste ikäiset katsovat kyseistä ohjelmaa ja minusta se ei ole rakentavaa niin nuorille.

8. Parasta ulkonäössäsi?

Silmät.

9. Jos saisit olla aina tietyn ikäinen, minkä ikäinen olisit? Miksi?

Ehkä 25. Uskoisin että siihen ikään mennessä olen saavuttanut tavoitteeni niin kuntoni kuin painonikin suhteen. Myöskin silloin elämä on sopivasti vakautunut. (Nauran tälle varmaan 25-vuotiaana)

10. Mistä iloitset?

Iloitsen siitä, kun joku on aidosti läsnä ollessaan kanssani. Laittaa puhelimen äänettömälle ja on vain minua varten. Jakamaton huomio.

11. Mitä odotat?

Odotan rakkautta. Sitä että joku rakastaa minua tällaisenaan. Ei sellaisena joksi muutun ulkonäöltäni. Odotan sellaista miestä vierelleni, joka rakastaa minua kaikesta huolimatta. Tukee minua kaikessa mitä teen ja kantaa minua silloin kun minä en jaksa.

Even Kysymykset;

1. Lempi tv-kanavasi?

Nelosta tulee seurattua varmaan eniten, mutta aamu alkaa AamuTV:llä ykköseltä <3
2. Rakkain aarteesi?

Taitaa se tuo tuhiseva karvaturri tällä hetkellä olla.
3. Sano kolme sanaa jotka tulevat juuri nyt mieleesi?

Ikävä, rakkaus, unelma (kertoo enemmän tilanteesta kuin laki sallii)
4. Inhokki hedelmäsi?

Avokado, en ymmärrä mitä ihmiset siinä maistaa. Miusta se on tosi pahaa
5. Kuvaile itseäsi 4 sanalla?

Ikuinen haaveilija ei luovuta
6. Kuvaile tätä päivää 2 sanalla?

Kipeä ja väsy
7. Lempi vuodenaikasi?

Talvi
8. Oletko mielestäsi kypsä ikäiseksesi?

Olen joissakin asioissa, mutta toisissa olen ihan pieni lapsi.
9. Rakastatko äitiäsi?

Ehdottomasti, joskin aina se ei ole helppoa.
10. Mitä ötökkää inhoat yli kaiken?

Punkkeja. Niitä on ikävä irroitella koiran turkista.
11. Tykkäätkö pinaattikeitosta?

Pidin, en pidä enää.

Rikon sääntöjä... en jaksa keksiä uusia kysymyksiä, ehkä myöhemmin. 

Pieni perhe

Einstein on kotiutunut hyvin.. kaikessa kiireessä on kuitenkin unohtunut kirjoittaa... Kuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa.

Tässä oltiin matkalla Kajaanista kottiin Joensuuhun. Pentu otti rennosti ja nukkui sylissä melkein koko matkan.

Koti tuli tutuksi päivässä. Tälläinen oli yleisnäkymä eilen pienen Elämään...

... kuten myös tänäänkin, joskin pienen lempipaikka vaikuttaisi olevan miun sylissä, jonne pitäisi päästä jokavälissä. Nykyisin otan Einsteinin syliin tyynyn päälle, jotta kun uni on tullut, voin vaivihkaa siirtää tyynyn lattialle voidakseni jatkaa omia puuhiani.

Tältä näyttivät ensimmäiset kaksi päivää Einsteinin seurassa. Monia päiviä on vielä edessä. Kuntoilu ei ole jäänyt, mutta ehkä nyt ekojen päivien ajaksi hieman vähentynyt. Salille kuitenkin on aikomus palata hyvinkin pian! 

Elämä muuttuu

Ei enää paljon viikkoa kauempaa, kun elämä muuttuu. Se muuttuu huolehtimiseksi jostakin toisesta. Samalla myös tämä joku toinen huolehtii minusta. Vie lenkille, on siinä vieressä tuhisemassa, heiluttaa häntäänsä kun palaan kotiin.

Silti on muistettava, ettei se koiranhankinta mene ihan niinkuin elokuvissa. Tai no... Suurin osa koiraelokuvista onkin komedioita, joissa koira pistää talon – no remonttikuntoon. Pitkä ja kivinen tie on varmaan edessä, mutta ne kukkaset siinä tien vierellä ja määränpää on se syy, miksi tämän tien valitsin.

Nyt näyttää, painonpudotuksen suhteen ollaan jääty jumiin tänne 90kg seutuville, mutta seuraava tavoitteeni onkin päästä 80kg ennen helmikuuta. Alkuperäinen suunnitelma 20kg ja puoli vuotta oli näin jälkikäteen katsoen aivan liian optimistista. Parempi hitaasti pudottaa niin pysyykin sitten alhaalla.

Kuntosalikortti on tullut jäädäkseen. Nautin koko sydämestäni siellä rehkimisestä ja nyt kun sali on kiinni kunnan lomautusten takia, on ensinnäkin paino noussut jälleen kilolla (Ruotsin risteilylläkin saattaa olla osuutta asiaan). Toisaalta kuitenkin tiedän, että kun sali jälleen ensiviikolla aukeaa, katoaa tuo yksi noussut kilokin.

Kuvat, joista olet saanut tätä tekstiä lukiessasi nauttia, ovat parin viikon takaa. Pennut olivat silloin neliviikkoisia ja taisin minä sieltä sen Einsteinin löytää.

Matka kuutostien päätepisteeseen

Niinpä niin. Minä lupasin niitä kuvia. Tässä näitä pieniä kullannuppuja nyt on. Kaikki muuttui kertaheitolla niin konkreettiseksi. Kun pieni tuhisija painoi kuononsa rintaani vasten ja uinahti. Ensimmäinen vauva, joka ei alkanut rääkymään sylissäni. Ehkä pitäydyn siis näissä karvaisissa vauveleissa. 

Aika unisia kaksiviikkoisiahan nämä olivat – ja todella pieniä sellaisia. Silmät olivat kuitenkin jo auenneet maailmalle :) Ensimmäisiä huteria askeleitakin otettiin. Mamma Deedee katsoo tarkkaavaisesti omaa pikkuistaan. 

Ei kyllä yhtään harmita yhteensä 6 tunnin viettäminen autossa. Tekisin sen, vaikka heti huomenna uudestaan vain päästäkseni hipelöimään näitä ihanaisia pentuja. Tuskaliaan matkasta teki vain se, että radion sulake oli ilmeisesti palanut ja sain alkuun kuunnella hiljaisuutta, kunnes ostin huoltoasemalta Anna Puun levyn. Tuli sekin sitten opeteltua ulkoa ja kuunneltua kymmeniä kertoja läpi...

Unisten koirien katselu saa minutkin väsyneeksi. No jopas.. On kellokin jo aika paljon, joten tämä tytsy painuu nukkumaan!

PS. <3 Mamma Deedee on kyllä ehdottomasti yksi ihanimmista koirista, joita olen saanut tavata

No nyt lähti mopo lapasesta

Kuten kuvasta näkyy. Mopo lähti lapasesta ja lujaa. Siihen nähden että kiloja ei ole lähtenyt (Luojan kiitos ei ole myöskään tullut lisää) on kuitenkin koiratavaraa muuttanut kotiin siihen malliin, että jo varmaan siitäkin osaatte arvata pennun syntyneen. Olen saanut nähdä toinen toistaan suloisempia kuvia pennuista ja yhtäkkiä kaikki tämä on niin konkreettista.

Menen ensiviikolla katsomaan pentuja. Pieniähän ne ovat vielä silloin – vasta kaksiviikkoisia, mutten vain pysty enää estelemään tätä poltetta päästä katsomaan pieniä silkkiturkkisia pentuja. Kuvia saatte pennuista heti, kun olen ottanut itse omia kuvia ja saanut luvan niiden julkaisuun. Siihen voi kuitenkin mennä aikaa.

Tänään aloittelen treeniä "loman" jälkeen. Kuntosali ja uimahalli aukesivat jälleen ja aion ostaa kolmen kuukauden kortin takaamaan itselleni sen, että käytän näitä palveluita. Myös tuntuu että pahimmat helteet alkavat olla ohitse, joten treeniä, treeniä ja treeniä. Josko vaikka se puolimaraton olisi muutakin kuin vain haave syksyllä.

Tosiaan..

Kuten kuvasta näkyy. Ostin pienelle flexin, minitennispallon, vetolelun, kongin, pienten koirien kynsisakset, hammasharjan ja "siipikarjan makuista" hammastahnaa. Niille teistä jotka ette tiedä mikä kongi on, kerron. Eli se on tuo punainen lelu tuossa flexi-hihnan yläpuolella. Sen sisään pystyy piilottamaan herkkupaloja, joita sitten koira yrittää saada ulos. Hyvä lelu esimerkiksi eroahdistuksen ehkäisyssä. Antaa pennulle tekemistä.

Pentu tullee syyskuun alkupuolella miun seurakseni – olin laihtunut tai en. Silti en tule luovuttamaan. Pikemminkin tämä blogi tulee muuttumaan ehkä hieman koirapainoitteisempaan suuntaan, mutta painon laskusuhdanne saa luvan jatkua ja siitäkin aion puhua.

Jojoilua ja haaveilua

Mutta sehän toisaalta kuuluukin asiaan. Kuka sanoi, että tämä olisi helppoa?

Risteily äidin kanssa Tukholmaan ja takaisin oli mukava piristysruiske loman alkuun. Ainakin sai monet koulujutut pois mielestä. Joskin myös laihduttaminen pääsi alkuun unohtumaan reissun jälkeen ja tässä muutaman päivän herkutelleena alkaa tuntua, että voisi pikkuhiljaa lopetella. Matka oli mitä mainioin ja oli toisaalta oikein hyvä herkutella hetki ihan hyvällä omallatunnolla.

Karu tosiasia kuitenkin on, että paino ei ole pudonnut vaan sitä on tullut lisää. Reissusta sitä kerääntyi mukaan lähes kaksi kiloa, mutta nyt ollaan jo lukemassa 89kg eli vielä kilo pudotettavaa niin ollaan jälleen siinä, mistä lähdettiin laivalle. No niin lopetan itseni mollaamisen tähän.

13cm pois vyötäröltä on todella hieno juttu! Toki ylimääräistä on monissa paikoissa vielä ja pudotettavaa painoakin. Kuitenkin laivamatkalla huomasin sen, etten enää vaatekriiseillyt. Peilin edessä ei tarvinut viettää tunteja ahdistuen siitä, kun näyttää niin kamalalta. Pieni vilkaisu ja hieman lisää ripsaria ja menoksi. "Minä näytän upealta" kävi mielessä useaan otteeseen vaikka matkalaukun vaatevalikoima oli ehkä 1/5 edelliseen matkaan verrattuna. Pari asukokonaisuutta ja yhdistellen. Enkä olisi uskonut käyttäväni näin pian ihoa myötäileviä trikootoppeja.

Päädyin luopumaan siitä vaatimuksesta, että päivittäisin blogia vain silloin, kun kilo on pudonnut. Mitä lähemmäksi käy se päivä kun saan kuulla ihania pentu-uutisia, saan nähdä pienen ja jopa se ihana päivä jona Einstein muuttaa lopulta luokseni, tekee mieleni kirjoitella ja kertoilla tunnelmia. Rakkaat lukijani, joudutte siis kestämään suuria määriä hehkutusta ja ihastusta pieneen rääpäleeseen liittyen.

Pentukirjojen lukemista on tullut harrasteltua. Vielä kirjoista alimmaisena lukemistaan odottaa idolini Cesar "Koirakuiskaaja" Milanin aiheesta kirjoittama opus. (Laumanjohtaja idealla toimiminen on hillinnyt ainakin minun silmissä todella paljon vanhemman koiramme käyttäytymistä). Kokemusta minulla siis on koirista, mutta minulla ei koskaan ole ollut pentua. En ole koskaan kasvattanut koiraa pennusta lähtien ja toisaalta tämä kiehtoo, mutta toisaalta myös pelottaa. Mielessä pyörii suuri määrä aivan turhaa pelkoa ja kysymyksiä. Mitä jos pentu ei opikaan sisäsiistiksi? Mitä jos pentu räkyttää tunteja ja naapurit raivoavat isännöitsijälle? Mitä jos pentu ei opikaan tavoille vaan puree kaikkia? ...

Lopulta suurin osa kysymyksistä on turhia. Se on vähän sama kuin lapsien lukemaan oppiminen. Se tapahtuu kun tapahtuu omalla ajallaan ja tietyssä iässä. Nothing to worry about. Se vain kun on kasvanut eläinsuojeluyhdistyksestä otetun löytökoiran kanssa. Koiran jota ei ole voinut laskea vapaaksi. Koiran joka osasi monia asioita jo valmiiksi, mutta jonka hämärä menneisyys piti ottaa kaikessa huomioon. Koiran joka suojelee minua kaikelta, mutta sen tähden juuri yrittää purra tuomaria Match Showssa. Kaiken tämän jälkeen rakastan tätä vanhaa rouvaa, joka nytkin pelkää ukkosta ja tuhisee sänkyni alla.

Kiitos ja näkemiin

P.S. Kuvat kirjoista tulee jos tulee huomenna jos muistan.